Lähes koko toukokuu on ollut enemmän tai vähemmän vaikeata taas äänen kanssa - paitsi nyt: viikon ajan ääni on taas toiminut aivan ongelmitta! Pientä käheyttä on ehkä havaittavissa, mutta mitään pätkimistä, puristeisuutta tai äänentuoton työläyttä ei ole. Voi tätä elämän helppoutta kun puhuminen ei vie energiaa! Tuntuu että voisin tehdä rajattomasti töitä, jaksan tavata ihmisiä, pystyn vaikka mihin kun kaikki voimani ja keskittymiseni ei mene siihen, miten saan sanoja ulos suustani.
Taaskaan en ihan tiedä, mikä äänen palautti. Kaikenlaista kokeilin. Tein taas paljon ääntä avaavia harjoituksia (lasiputkeen pulputtamista, mehupillin läpi äänentuottoa, päristelyä, hyräilyä). Lauloin. Lauloin jopa yksin laulukouluni kevätkonsertissa (uskaltauduin sinne, koska lauluääneni on toiminut suhteellisen hyvin silloinkin kun puhuminen on todella huonoa). Tein neuroplastisiteettiharjoituksia: lähdin sieltä, missä ääni toimii ja koitin tehdä siirtymiä sieltä sinne, missä ääni ei toimi. Esimerkiksi: ääni toimi laulaessa, ei puhuessa. Lauloin yhden säkeen, sen jälkeen toistin saman säkeen puhuen. Tai ääni toimi korkealla äänellä puhuen: luin pätkän korkealla äänellä, sen jälkeen pudotin äänenkorkeuden normaaliin puheääneen ja koitin jatkaa lukemista. Tai puhuin kummallisissa asennoissa tai liikkuen, jolloin ääni toimi. Jätin taas kahvin pois. Viime viikolla söin hetken aikaa tuplamäärän (jo valmiiksi isoa annostani) B12-vitamiinia.
En pysty jäljittämään, mikä näistä vaikutti - vai mikään vai kaikki yhdessä.
Yksi tekijä, mihin myös kiinnitin huomiota on se, kuinka paljon paineita, ahdistusta ja stressiä otin äänen toimimattomuudesta. Nyt mietin: alkoiko ääni palautua siinä kohtaa kun hellitin tästä paineesta? Spasmodinen dysfoniahan on psykososiaalisesti äärimmäisen rajoittava häiriö. Tämän tunsin kouriintuntuvasti taas kuukauden verran. Aloin vältellä monenlaisia tilanteita. Lakkasin vastaamasta puhelimeen, koska ääni ei toiminut puhelimessa ollenkaan. Aloin kuormittua kaikista ihmiskontakteista. Aloin välttää kaikkia vapaa-ajan sosiaalisia tilanteita, joissa pitäisi puhua. Kotona olin välillä hiljaa, välillä koitin kähistä mukana, mutta olin jatkuvasti ärtynyt siitä, etten pysty ilmaisemaan itseäni niin vapaasti kuin haluaisin. Töissä sinnittelin, mutta koin jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että äänentuoton ongelmat verottavat keskittymis- ja työkykyäni. Aloin kokea olevani riittämätön, kelpaamaton, huono. Päässäni muotoilin asian näin: kuinka vammaisena on oikeus vielä tehdä töitä?
Oma lukunsa oli toisten ihmisten suhtautuminen. Se vaikutti välittömästi ääneeni. Niiden ihmisten seurassa oli helpompi olla ja puhua, jotka suhtautuivat minuun luonnollisen mutkattomasti, vaikka ääni puristui ja pätkikin. Myös niiden ihmisten seurassa ääni parani, jotka suhtautuivat kannustavasti ja ilmaisivat ilahtumistaan siitä, että olen paikalla, vaikka ääni olisikin ongelmainen. Sen sijaan hyväntahtoinenkin naljailu äänestäni tai kauhistelu "voi kauhea tuota sun ääntä" aiheuttivat sen, että ääni alkoi välittömästi toimia entistäkin huonommin ja tunsin itseni entistä kelvottomammaksi.
Jossain vaiheessa onnistuin muuttamaan omaan suhtautumistani. Ehkä ääni oli siinä kohtaa hiukan myös jo parempi. Minulle tuli olo, että minulla on oikeus olla, toimia ja tehdä työtä epätäydelliselläkin äänellä. Mielenkiintoista oli, että siinä kohtaa alkoi myös tapahtua selkeää tilanteen paranemista. Kun olin päättänyt reilusti jatkaa elämää ja työntekoa ajatuksella, että minulla on annettavaa, vaikka ääneni epätäydellinen olisikin, lopetin samalla ylenpalttisen yrittämisen. Annoin katkosten tulla ja äänen olla puristeinen, yrittämättä kompensoida tai peittää näitä ongelmia. Paradoksaalisesti äänentuotto helpotti. Aluksi ääni oli edelleen puristeisen kuuloinen, mutta olo parani. Puhumiseen ei enää mennyt niin paljon voimia, eikä kaulan alueen jännitystila kasvanut yhtä tuskalliseksi. Vähitellen puristeisuuskin väheni. Viime viikon loppupuolella huomasin puhuvani pitkiä pätkiä ihan normaalisti, vain välillä tuntui, että äänihuulet kiristyvät. Kun jatkoin puhumista kiristymisestä huolimatta, yrittämättä taaskaan peittää tai estää sitä, ääni lähti taas virtaamaan. Tämän viikon aikana olen voinut unohtaa taas koko ääniongelman. Pystyn puhumaan normaalisti puhelimessa. Pystyn tekemään normaalisti töitä. Jaksan tavata ihmisiä. Pystyn ilmaisemaan itseäni kotona.
On tämä jännittävä häiriö. Nyt nautin oireettomuudesta niin kauan kuin sitä kestää. Toivon että pitkään.
Hei! Kiva, että pidät tällaista blogia! Minulla on sama ongelma kuin sinulla. Tällä hetkellä ääni on huonona, mutta välillä saan sitä paremmaksi samnalaisilla keinoilla, mitä tässä kirjoituksessa mainitsit. Ne vain vievät paljon aikaa, ja aina ei jaksaisi panostaa äänenkulkuun päivittäin. Toivottavasti oireettomuutesi jatkuu pitkään! T. Hanna
VastaaPoistaHei Hanna! Kiva kuulla että olet hyötynyt samankaltaisista keinoista. Jos haluat kertoa lisää, mikä sinulla on toiminut, kuulisin mielelläni! Olen nyt oireettomana viidettä viikkoa putkeen, toivon että jatkuu yhä tästä eteenpäin. Toivotan sulle myös parempia aikoja!
VastaaPoista