Tänään olin laulustudioni kevätkonsertin säestysharjoituksissa ja lauloin pitkästä aikaa yksin yleisön edessä. Tilanne oli yllättävänkin latautunut. Nämä ongelmat äänen kanssa ovat vieneet entisestään luottamusta ääneeni (vaikka lauluääneni on aina ollut kaikkeen reagoiva ja toisinaan vahva, toisinaan hyvin hauras). Nyt siis jännitti aika lailla, pystynkö ylipäätään laulamaan. Pystyin. Laulussa ei ilmene samaa puristeisuutta kuin puheessa ja jännitys tuntui paremminkin vapauttavan kuin kahlitsevan ääntä. Jalat tärisivät ja koko kehossa tuntui valtava energialataus, mutta ääni kulki! Se oli suuri ilo.
Olen lukenut nyt Joaquin Fariaksen kirjaa "Intertwined - how to induce neuroplasticity. A new approach to rehabilitating dystonias." En ole vielä lopussa, mutta summaan nyt tähänastisia poimintoja ja ajatuksia kirjasta:
Dystonia määritellään
liikehäiriönä, joka ilmenee tahdosta riippumattomina lihassupistuksina ja
spasmeina. Fariaksen mukaan dystoniasta voi kuntoutua neuroplastisiteetin harjoittamisen avulla.
Farias siis tosiaan perustaa
näkemyksensä neuroplastisiteettiin – aivojen ja hermoyhteyksien
muokkautuvuuteen. Hän viittaa Wolfgang Kohlerin vuonna 1964 tekemään
tutkimukseen, jossa tutkittavien aistihavaintoja todellisuudesta muokattiin
erityisillä laseilla, jotka kääntävät nähdyn kuvan ylösalaisin. Ensimmäisenä
päivänä koehenkilöt eivät pystyneet kävelemään tai orientoitumaan tilassa.
Mutta parin viikon totuttelun jälkeen he pystyivät kävelemään ja ajamaan autoa
lasit päässään. Aivot siis muokkautuivat lasien mukaan. Kun lasit poistettiin,
koehenkilöt olivat uudelleen pulassa – aivot toimivat edellisen ”asetuksen”
mukaisesti ja ilman laseja näkymä vääristyi. Alle viikossa kuitenkin tapahtui
taas sopeutuminen vallitsevaan tilaan ja orientoituminen tilassa muuttui taas
normaaliksi.
Kaikki mitä ajattelemme,
muistamme ja teemme perustuu biljooniin hermoyhteyksiin. Nämä hermoyhteydet
muokkautuvat kaiken aikaa. Hermoyhteydet kilpailevat toistensa kanssa. Ne
yhteydet, joita käytetään eniten, muodostuvat hallitseviksi ja ne, joita ei
käytetä, väistyvät. Tähän Farias perustaa ajattelunsa dystonian hoidosta. Jos
hermoyhteys on syystä tai toisesta alkanut toimia epätarkoituksenmukaisella
tavalla, on löydettävä toisenlainen yhteys ja vahvistettava sitä.
Fokaalisen dystonian
eteneminen:
1) predystoninen
tila: spasmeja tai tärinää ei vielä ole, mutta ihminen kokee toiminnon tai
kontaktin objektiin muuntuneena, ”omituisena” – tässä kohtaa on tapahtunut jo
epätarkoituksenmukainen plastinen muutos hermostossa = havainto
2) toisessa
vaiheessa spasmi tai tärinä (= hallinnan menetys) alkaa ilmetä lievässä muodossa ja ihminen alkaa
kontrolloida sitä jännittämällä lihaksia tai käyttämällä enemmän painetta, joka
johtaa
3) kolmanteen
vaiheeseen, jossa spasmit ilmenevät tahdosta riippumatta ja estävät halutun
toiminnon = jännityksen aiheuttama liikkumattomuus (kramppi)
Kun liike ja spasmi tapahtuvat yhdessä, niiden välille syntyy yhteys. Tässä Farias viittaa tunnettuun neurobiologiseen lakiin:
”cells that fire together,
connect” ( tai ”cells who fire together,
wire together”). Mitä useammin spasmit toistuvat tietyn toiminnon yhteydessä, sitä vahvempi yhteys toiminnon ja spasmien välille muodostuu - syntyy dystoninen oire.
Dystonia vaikuttaa niihin liikkeisiin, joita käytetään eniten tietyn toiminnon suorittamisessa. Mielenkiintoista on, että paikalliset dystoniat ilmaantuvatkin usein jonkin sellaisen taidon kohdalla, jota harjoitetaan paljon (esim. soittajien dystoniat tai "kirjoittajan kramppi"). Fariaksen mukaan liikkeen tai liikesarjan monotonisuus, toisto tuhansia kertoja peräkkäin, laittaa toiminnon pysyvyyden koetukselle ja joissain tilanteissa syntyy epätarkoituksenmukainen plastinen muutos.
Dystoniat ovat siitä jännittäviä, että ne ovat hyvin kontekstisidonnaisia. Kramppi saattaa ilmetä esim. viulun jousi kädessä, mutta jos sama liike tehdään ilman jousta, kramppia ei tulekaan. Farias kiinnittääkin huomiota siihen, mihin dystonia assosioituu? Onko se kosketukseen, liikkeeseen, kontaktiin? Missä tilanteissa krampit ilmenevät, missä tilanteissa eivät? Onko mahdollista löytää liikeratoja, joissa dystonia ei tule esille? Tavoitteena on etsiä liikkeen hallintaa konteksteissa, jotka eivät assosioidu suoraan siihen toimintaan, joka aiheuttaa spasmeja. Tästä edetään vähitellen niihin konteksteihin, joissa spasmit ilmenevät. (Omalla kohdallani sain tämän toimimaan esimerkiksi siten, että luin tekstiä ensin oudolla äänellä, jossa spasmit eivät ilmenneet. Kun tästä vähitellen siirryin hetkeksi "normaaliin" puheeseen, spasmeja ei heti tullut. Vaihtelemalla kontekstia jossa spasmeja ei ollut ja sitä, jossa niitä tuli, sain laajennettua aluetta, jossa spasmit jäivät tulematta.) Fariaksen mukaan tässä tapahtuu plastinen muutos, joka pitää sisällään vaihtoehtoisen proprioseptiivisen integraation ja uusien muistojen syntymisen, jossa kontakti ei assosioidu tärinään tai spasmiin.
Dystoniat ovat siitä jännittäviä, että ne ovat hyvin kontekstisidonnaisia. Kramppi saattaa ilmetä esim. viulun jousi kädessä, mutta jos sama liike tehdään ilman jousta, kramppia ei tulekaan. Farias kiinnittääkin huomiota siihen, mihin dystonia assosioituu? Onko se kosketukseen, liikkeeseen, kontaktiin? Missä tilanteissa krampit ilmenevät, missä tilanteissa eivät? Onko mahdollista löytää liikeratoja, joissa dystonia ei tule esille? Tavoitteena on etsiä liikkeen hallintaa konteksteissa, jotka eivät assosioidu suoraan siihen toimintaan, joka aiheuttaa spasmeja. Tästä edetään vähitellen niihin konteksteihin, joissa spasmit ilmenevät. (Omalla kohdallani sain tämän toimimaan esimerkiksi siten, että luin tekstiä ensin oudolla äänellä, jossa spasmit eivät ilmenneet. Kun tästä vähitellen siirryin hetkeksi "normaaliin" puheeseen, spasmeja ei heti tullut. Vaihtelemalla kontekstia jossa spasmeja ei ollut ja sitä, jossa niitä tuli, sain laajennettua aluetta, jossa spasmit jäivät tulematta.) Fariaksen mukaan tässä tapahtuu plastinen muutos, joka pitää sisällään vaihtoehtoisen proprioseptiivisen integraation ja uusien muistojen syntymisen, jossa kontakti ei assosioidu tärinään tai spasmiin.
Fariaksen mukaan dystonisen oireen purkaminen lähtee siitä, että on löydettävä jokin muisto, joka liittyy
toiminnon suorittamiseen ennen oireiden ilmaantumista. Sellainen muisto on avain siihen, minkä
pohjalta voi rakentaa liikesarjan uudelleen. Dystoniasta kuntoutuminen on siis liikkeen uudelleen opettelua. Tärinä on myös tärkeä elementti matkalla kuntoutumiseen: tärinä osoittaa alueen,
jonka täytyy uudelleenjärjestäytyä. Kuntoutumisessa lähdetään etsimään liikeratoja, joiden kautta toiminto voidaan suorittaa ilman että dystoninen oire ilmaantuu. Hidastettu liike on oleellista,
jotta motoriset skeemat tulevat tietoiseksi ja voidaan tarkkaan havaita, mitä kohtia
liikkeestä tulee työstää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymykset, kommentit ja omat kokemukset tervetulleita!