Stressiä ja askelia parempaan päin

Aikamoiset pari viikkoa tämän äänen kanssa on ollut. Stressitaso nousee heti, kun ääni alkaa taas oireilla ja sitten tulee stressi stressistä, koska stressi heti huonontaa ääntä. Edelleen joka yö herään useamman kerran huoleen, onko ääni hävinnyt. 

Nyt kuitenkin jo viikon ajan joka aamu se on toiminut ja kestänyt koko päivän niin hyvin, että olen ollut työkykyinen ja pystynyt jopa puhumaan puhelimessa. 

Minulla pitäisi olla pitkäaikainen äänihäiriö, jota lääketieteen mukaan ei voi hoitaa muulla kuin botoxilla. Kuitenkin kahdessa viikossa olen löytänyt keinot, joilla ainakin tällä hetkellä saan palautettua ääneni, kun se on katoamassa. Tietoni ja ymmärrykseni spasmodisesta dysfoniasta, äänenkäytöstä ja neurologiasta on kasvanut sanoisinko räjähdysmäisesti. 

Ihmiset, jotka sairastuvat pitkäaikaisesti tai vakavasti puhuvat aina siitä, miten elämän arvot menivät uuteen tärkeysjärjestykseen. Jos olisi ollut henki tai liikuntakyky uhattuna, arvojärjestykselleni olisi saattanut tapahtua jotain muuta, mutta tässä tilanteessa minun tärkeysjärjestykseni aika huipulle on noussut työ. Se ei ole pelkkää velvollisuudentuntoa tai kuvitelmaa, että olen korvaamaton. Työ on minulle korvaamatonta. Minä pidän omasta työstäni ihan hirveästi. Se on intohimoni ja se on ihan keskeinen osa minuuttani. En ole ollenkaan valmis luopumaan siitä.