Spasmodisesta dysfoniasta

Ihan oikein olin siis diagnosoinut itse. Spasmodinen dysfonia se on, foniatri osasi sanoa jo ensikuulemalta ja äänihuulien videokuvaus vahvisti. Harvinainen sairaus (diagnosoitu n. 300 suomalaisella).

“Spasmodinen dysfonia on paikallisen dystonian muoto, jossa liikehäiriö kohdistuu kurkunpään lihaksiin. Sairaus voi esiintyä ainoana dystonisena oireena tai yhdessä muiden dystonisten ongelmien kanssa. Se alkaa tuntemattomasta syystä yleensä keski-iässä. Tyypillisiä äänioireita ovat äänen katkeilu, puristeisuus, kuristeisuus, itkuisuus, hakkaavuus, ponnisteisuus, karheus ja äänen vapina. Äänioireista aiheutuu yleensä potilaalle erittäin paha psykososiaalinen haitta.

Spasmodinen dysfonia on paikallisen dystonian muoto, jossa liikehäiriö kohdistuu kurkunpään lihaksiin (laryngeaalinen dystonia). -- Äänihuulten toimintaan vaikuttavissa lihaksissa epänormaalit lihassupistukset aiheuttavat äänihäiriön.

Paikallisten dystonioiden synty tunnetaan huonosti. Potilaiden aivoissa ei ole todettu mitään selviä neuropatologisia muutoksia. Lähinnä neurofysiologisten tutkimusten perusteella todennäköisenä mekanismina pidetään tyvitumakkeiden ja aivorungon liikesäätelyn paikallista häiriötä.

Spasmodinen dysfonia jakautuu kahteen tyyppiin. Niistä tavallisempi (noin 85 %) on kurkunpään sulkijalihaksiin kohdistuva adduktorinen tyyppi, jossa tyypillisiä oireita ovat äänen katkeilu, puristeisuus, kuristeisuus, itkuisuus, hakkaavuus, ponnisteisuus ja karheus. Abduktorinen tyyppi taas kohdistuu ääniraon avaajalihakseen (m. cricoarytaenoideus posterior), ja sen tyypilliset oireet ovat puheäänen muuttuminen voimattomaksi ja kuiskaavaksi. Spasmodisessa dysfoniassa jotkin äänenkäytön muodot, kuten laulu, nauru ja huuto, pysyvät yleensä normaaleina. Oireet kehittyvät käheydestä alkaen vuoden aikana tyypilliseksi taudinkuvaksi. Spontaania paranemista ei ole kuvattu.

Potilaat kokevat äänioireensa hyvin hankaliksi, ja masentuneisuus ja sosiaalinen eristäytyminen ovat tavallisia liitännäisoireita. Ilmeisesti nämä oireet sekä se, että psyykkinen kuormittuminen heikentää puhetta entisestään, ovat aiemmin johtaneet tulkintaan, jonka mukaan spasmodisen dysfonian syy olisi psyykkinen. Varhaisessa kirjallisuudessa on kuvattu tapauksia, joissa hyvin voimakas äkillinen stressi esimerkiksi sodan aikana olisi laukaissut oireet (vox interrupta). Toisaalta on kokemusperäisesti esitetty, että oireet ovat olleet tavallisempia ammateissa, jotka edellyttivät runsasta tai voimakasta äänenkäyttöä --. Jälkimmäinen havainto olisi analoginen soittajan tai kirjoittajan krampin syntyyn vaikuttavien tekijöiden kanssa. Joka tapauksessa nykykäsityksen mukaan häiriön varsinainen syy on elimellinen.

Marttila, Vilkman, Laurikainen: Spasmodisen dysfonian hoito botuliinitoksiinilla, Duodecim 1995

Lääketieteen mukaan tämä on neurologinen elinikäinen sairaus, johon ei ole hoitoa. Varsinaisesti etenevä sairaus se ei ole, vaan on parempia ja huonompia aikoja. Häiriötä on koitettu hoitaa moninaisin tavoin: hypnoosilla, psykoterapialla, ääniterapialla ja lääkkeillä. Raportoitu hyöty on jäänyt vähäiseksi. Sittemmin hoidossa on siirrytty rajumpiin toimenpiteisiin. Hermoja on katkaistu ja toisia se on hyödyttänyt, toisilta vienyt äänen entistäkin pahemmaksi. Nykylääketieteen hoitolinja on se, että oireita helpotetaan 3 kk kerrallaan botox-pistoksilla äänihuuliin. 

Kieltäydyin botoxista. Ääniterapia ei lääkäreiden mukaan merkittävästi auta. Olen nyt kuitenkin jonossa ääniterapiaan, se on monen kuukauden mittainen. Vaihtoehtoisia näkemyksiä maailmalla on, niiden mukaan tästä voi "parantua" opettelemalla puhumaan "uudestaan", vähemmän kurkulla. Minä huomaan myös heti saavani hiukan apua voice massagesta ja osteopatiasta, kun saan ylipäätään lihakset auki. Ajattelin nyt seurata ihan omaa "kuntoutussuunnitelmaani": voice massagea, osteopatiaa, äänenkäytön opiskelua. Ja työmäärä ja stressi pitäisi saada pienemmäksi, ainakin joksikin aikaa.